Ohi on ja konttori kutsuu

Täällä sitä taas konttorin syövereissä mietitään menneitä ja haaveillaan tulevia. Reissu on takana päin ja hyviä juttuja tuli paljon tehtyä. Tosin viimeinen näkymä noitatunturista kylpemässä auringon paisteessa jätti paljon hampaan koloon. Takaisin olisi kiva päästä...

Torstain tosiaankäytin sitten Pyhätunturin rinteiden kaluamiseen. Koitin rahkeitani mustassa rinteessä, ja olihan se vähän liian jyrkkä täysiä tykittämiseen. Vähän piti jarrutella :) Pohjoishissien puolella punainen rinne oli oikein mukava kovempaankin laskuun kunhan hissukseen pääsi sinne alaosuuksille.

Perjantaina olikin jalat jo sen verran pumpisa että en enää hiihtänyt kuin pari tuntia ja olin jo kotiin lähdössä. Tosiaan Kemjärvelle päin ajaessa Noitatunturi oli sen verran kutsuvan näköinen että pari kertaa mietin pitäisikö jäädä vielä hetkeksi sinne laskemaan :)

Nyt sitten ollaan tämä viikko konttorilla. Onneksi jo perjantaina lähdetään Tahkolle etteivät vieroitusoireet kasva liian pahoiksi.

Hiihtoa ja laskua

Heipä hei taas täältä tunturin juurelta. On ollut hieno reissu tähän saakka. Joka päivä on tullut laskettua vähintään yhden rinteen :) Pari päivää on kulunut edellisestä kirjoituksestani.

Tiistai-aamun aloitin aamujumpalla Losto-tunturille. Iskin skinit suksien pohjaan ja lähdin huhkimaan. Hikihän siinä tuli. En sitten muistanut että nämä nousut on otettava rauhallisesti. No tämähän oli ensmmäinen skinnausretki että kai se on normaalia vetää liian kovalla temmolla. Tuli myös todettua että kyllä 20 asteen jyrkkyys on maksimi mitä skineillä pystyy suoraan nousemaan. Lipsuu lipsuu...

Siitä sitten laskin Luoston Kisarinteen alas ja päivän laskut olivatkin siinä. Iltapäivä kului hiihtoretkellä. Hiihdettiin porukalla 17 km lenkki lähimaastossa, mikä oli ihan riittävästi Åsneseillani hiihdettäväksi. Pitoa on vähän turhan paljon kun kantit raapivat ladun reunaa. Kyllä taas maistui sauna...

Totesin tuossa eilen että jännäkakathan tuolla tunurissa yksin hiihdellessä tulee jos liian kauas menee ja vähän jyrkempiä mäkiä laskee. Eilen hiihtelin tosiaan Pyhällä isolle kurulle, josta nousin ukonhatun päälle (pyhän kakkonen). Sieltä aikomus oli laskea pikkukuruun ja jatkaa matkaa noitatunturille (kolmoselle). Kävipä sitten niin että tuli ukonhatulla sitten katumus päälle. Aurinko ei paistellutkaan niin kuin lupasi ja lumikenttä jutteli mulle epämukavia ääniä (en tiedä mikä etäämmältä kuulunut pakahdus oli, mutta yksin hiiihdellessä mielikuitus heräsi.) Vähän sen jälkeen, kun kuulin kohahduksen, ajattelin palata takaisin. Rinnejyrkkyys oli lähellä ei mitään, eikä luntakaan ollut juuri mitään, että lumen vyörymisvaraa ainakaan sillä kohtaa ei ollut. Mutta pieni pelko tuli. Mitä jos jotain sattuisi?

Laskin sitten takaisin siihen Iso kurun "portille", mistä portaat nousevat kohti luontokeskusta. Lunta oli ihan kivasti puurajan jälkeen, mutta rinne oli vähän liian loiva. Melkeinpä joutui lykkiä itseä eteenpäin :)

Ihan kiva retki oli kuitenkin. Sain vähän vähän voimatreeniä skinnailuista ja offarilaskumetrejä sen verran että olisi kivempi päästä lisää. Seura olisi kyllä ihan jees näillä retkillä.

Olin tavannut pari päivää aiemmin erään Tomin Luoston rinteessä. Hän oli kiinnostunut Telemarkista ja häneltä sitten tulikin viesti että oli vuokrannut nahkamonot ja kapeat sukset. Lähdin sitten katsomaan miten hänen telemarkharjoitukset etenivät, ja laskin sitten itsekin tunnin verran vielä Luostolla iltapäivän päätteeksi. Hyvää laskua oli ja huomasin tuon Ukonhatun retken ainakin tuoneen rohkeutta offaripätkille.

Ilta kuluikin taas mökillä pelaillessa ja lyhyen hiihtolenkin Kiimalaavulle tehdessä. Sauna kruunasi taas päivän...

Nyt onkin sitten torstai. Ajattelin että kun loma on loppuaan kohden niin voisin käydä periaatteessa vaikka Pyhän rinteet kokeilemasssa. Uskaltaisiko sen pyhän mustan nyt vetää täböllä :) Noh... aamupala ensin ja sitten sen näkee, mitä tekee.

Siitä se lähti

Ensimmäinen hiihtoloman laskupäivä on takana. Ennakkotiedoista poiketen koko päivä on ollut pilvinen, ja hienoista lunta on satanut. Luostotunturin päällä viima oli sen verran kova ja näkyvyys heikko, että päätin ensimmäisen laskupäivän olevan vain kovaa rinnetreeniä. Ja sitähän se olikin...

Kävin päivällä hiemaan kurkkimassa luoston takarinteitä. Tuulen tuivertamaa korppua se olisi ollut aina puurajaan saakka, mistä saakka lasku olisikin voinut olla melko hyvää. Suunnitelmani oli laskea Laskettelukeskuksen päähiseiltä katsottuna etuoikealle, josta lähti suht loiva (loivin takarinteessa) ja hyvännäköinen pätkä alkaen kourun oikealta puolelta. Jos sää hieman kirkastuisi, ja tuuli tyyntyisi, niin hyvää pätkää voisi olla tiedossa. Yksin kun on liikkeessä, niin pitää ottaa varovasti.

Mutta tosiaan laskut olivat hyvät. Lunta oli rinteissä riittävästi. Ainoastaan edellä mainittu viima toi harmitusta ja naaman palelluksiin. Kovaa tykitystä oli kuitenkin. Nyt onkin sitten saunan jälkeen aikas poikkinainen olo.

Tarina alkaa

Ensimmäinen päivä...

(Tarkemmin ajateltuna ensimmäinen päivä meni kuutisen vuotta takaperin, jolloin perustin vanhasta kouluvihostani sankariurotyöpäiväkirjan. Leikkelin siihen eri alueiden kiipeilytopoja ja kirjoittelin tarinoita matkan varrelta (Pääasiassa kiipeilyä Suomessa ja Itävallassa). Vuosia tuo maailmaa nähnyt teos on lojunut laatikon pohjalla kunnes eräänä päivänä löysin sen. Oi sitä riemun päivää...)

Olen täällä Luostotunturin juuressa. On hiihtolomaviikkoni enimmäinen päivä. Tästä lomasta tulee jotakin ällistysmäistä. Aurinko tulee paistamaan ja puuteri pöllyämään.

Suunitelma:

• Luoston ja Pyhän tunturien koskemattomat takamaastot (Saas nähdä kuinka koskematonta :)

• Alas tellua ja ylös skinnaten (Sen mitä ei hissillä pääse :)
  

Eikä muuta kun "Ride Hard - Live Forever"