maanantai 26. marraskuuta 2012

Tamok Here I Come

Eilen selvisi että lomat on myönnetty ja mökki varattu Norjan Tamokista. Tänä talvena siis pääsee mitä todennäköisimmin laskemaan hyvää mäkeä :D Ei sitten muuta kuin sukset ja kunto timangiksi niin mutkat suoristuu ja vauhti kasvaa.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Talkoot Malminkartanon jätemäellä 11.11.2012

Sunnuntaina vietettiin isänpäivää. Mikä mukavampaa, monet isät pääsivät viettämään sitä talkoohengessä Malminkartanossa jossa Helsingin vapaalaskukansa kunnosti legendaarista jätemäkeä laskettelukäyttöön sopivammaksi.

Myös allekirjoittanut oli paikalla ja heilui vesurin ja oksasaksien kanssa.

Täytyy sanoa että hyvää jälkeä tuli. Rinteeseen jäi vielä melko paljon puutavaraa jota olisi syytä saada siirretyä mäen juurelle. Myös pientä raivaustyötä olisi tarjolla vanhan hissilinjan ympäristössä. Kaikkea pajukkoa siitä tuskin kannattaa repiä, mutta jotain pientä.

Keskustelua talkoista ja tiedotuksia uusista suunnitelmista voi seurata Relaa.com:n keskustelupalstalla: